kuva

Tilat

Päätipä sitten lukea tallin pidimmän (ja tylsimmän) romaanitekstin, esittelyn. Varaapa viereesi vähän pehmuketta, jos satut kaatumaan nukahtaessasi.

Aina vaan tylsempää, historiaa

Kuten olemme jo saattaneet (tuhannen kerran) todeta, Tervaskanto on perustettu 26.06.2007. Itse asiassa sen sivut julkaistiin tällöin. Tervaskanto tehtiin omistajan himosta suomenhevoskasvatukseen. Mukaan pääsivät "virvoittamaan" eestinhevosia ja gotlanninrusseja. Ne ovatkin pitäneet kovaa menoa päällä tallissa, milloin mikäkin paikka hajalla ja milloin mikäkin poni on käynyt pyöräyttämässä takapuoltaan satulahuoneessa (kuten saatamme todeta etusivulta.)
Mutta jees. Asustamme keskellä pusikkoa. Yläilmoista voisi todeta, 'onpas tuolla hieno ja siisti alue keskellä raivaamatonta pusikkoa'. Totta kai muutama tie johtaa pois ja maatoreittejä hullun lailla, mutta periaatteessa asumme korvessa, kaukana kaikesta. No ei. Itse asiaan!

Kyllä, täältä pääsette eteenpäin!

Todettuamme asuvamme keskellä pusikkoa, voimme siirtyä upeisiin tiloihimme. Päästyämme suurelta tallipihaltamme nurkkaan, jossa itse talli sijaitsee, voimme avata oven hyvän hajuiseen talliin. Tallissa karsinoita on huimat 20, joten tilaa on hevospullistumille. Normaalien karsinoiden lisäksi tallissa on kaksi isompaa varsomiskarsinaa sekä pesukarsina. Yksi pihattokin löytyy puhkuritapauksille. Tallirakennuksessa on myös satulahuone ja toimisto.
Karsinat ja talli ovat tehty hevoset etusijalla. Karsinoista löytyy puru pohjalta, vesiautomaatti, ruokakuppi sekä suolakivi. Halukkaat voivat tömpsyttää purua jalannaan - ei pölise. Muut, turhat ulokkeet ovat suosiolla tipautettu pois päivittäisestä, suurella kädellä vallitsevasta turvamodernisuudesta. Olemmekin kuuluisia "täysin ruhjottomista hevosistamme".

KARSINAPAIKAT

Karsinan nro.
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19.
20.
 
 
Hevonen
Kopparröd Prins
Sanan Ronja
Nemen Diamond
Mare EST
Tienristeyksen Hilarius
Jesabel Saaga EST
Sayenna SWE
Tervaskannon Polkkatukka
Sinnesvillan Untuvainen
Riit '26
Viiala TK
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Tallipihallamme on myös muita isoja rakennuksia. Maneesi ja iso kenttä. Molemmissa on pohjana hyvinhuollettu ja pienirakeinen hiekka. Se takaa täydelliset ponnistukset esteillä sekä upean pohjan kouluratsastukseen, missä nivelet eivät saa missään nimessä kärsiä. Maneesissa on muutama rivi lämmitettyä katsomoa sekä laaja estevarasto monine esteineen.
Kenttä on myös valaistu, tosin samankaltaisilla valoilla kuten tievalotkin ovat. Kentän vieressä on myös hyvinvarusteltu katettu katsomo, jossa on mainiota seurata kutkuttavia kisatapahtumia.

Tarhoja meillä on monenlaisia; putkiaidattuja (jotka ovat by the way mahtavia pikku vekkuleille, jotka tykkäisivät juosta sähkölangasta läpi!), pieniä, suuria.. Kaikki ne sijaitsevat tallipihassa. Laitumia on meillä myös, ne ovat tosin tallipihan ulkopuolella, muualle vievien teiden varrella. Muutama niistä on vähäravinteikkaita, joten pikkuponimmekaan eivät joudu viettämään kesäänsä potien mahapipiä.

Maastoja löytyy vaikka muille jakaa. Olemme hiekoittaneet uusia alueita, pyytäneet lupia muille teille. Osa niistä on vaativia, kivikkoisiakin ja osa taas mainioita aloittelijoille, jotka juuri ja juuri ovat uskaltautuneet maastoon. Turvallisen kumppanin persuuksissa sitä pieninkin beibi ei pelkää(;
Maastosta löytyy myös järvi ja maastoesterata. Maastoesterata on osaksi vaativa, osaksi helppo. Rata on jaoteltu niin, että huonotkin hyppääjät pääsevät nauttimaan edes osaltaan tästä mahtavasta lajista.